Toiminnanjohtaja
Tervetuloa melomaan
Dragonmelonta on eräs maailman vanhimmista urheilumuodoista ja se viehättää harrastajiaan yhä edelleen. Milou -joelta Kiinasta peräisin oleva melontalaji saapui Helsingin vesille ja rannoille vuonna 1990, minkä jälkeen melontatapahtuman suosio on kasvanut ja se kuuluu nykyisin Helsingin suurimpien kesätapahtumien joukkoon. Viime kesänä melomme jo 20. kerran Helsingissä. Vain harva liikuntatapahtuma saavuttaa yhtä pitkän elinkaaren kuin dragonmelonta on vanhassa formaatissaan tehnyt. Nyt on aika uuden formaatin ja sitä kutsutaan Dragonmailiksi.
Hyväntekeväisyys on osa lohikäärmemelonnan perinnettä ja eräs melontatapahtumamme kantavista tekijöistä. Melonta antaa mahdollisuuden niin melojille kuin järjestäjille olla mukana edistämässä omalla työllä ja pienellä hengästymisellä lasten terveydenhoitoa. Tuemme tänäkin vuonna osalla melontatapahtuman osallistumismaksuista HUS:in Lasten- ja nuortensairaalan vastasyntyneiden teho-osastolle. Menneiden kilpailujen lahjoituspotti on noin 500.000 euroa.
Melonnan järjestäjien puolesta toivotan kaikki lohikäärmemelojat tervetulleiksi uuteen melontatapahtumaamme. Samalla esitän kiitokset kaikille yhteistyökumppaneillemme, jotka mahdollistavat tämän tapahtuman järjestämisen.
Olkoon tuuli myötäinen venekuntanne takana!
Risto Fagerholm
toiminnanjohtaja